Joulukuussa 2019 alkanut koronapandemia pysäytti koko maailman monen vuoden ajaksi. Valtiot kehottivat kansalaisia pysyttelemään kotona, ja lähes kaikki kokoontumispaikat suljettiin. Suomessa monet yritykset joutuivat sulkemaan ovensa, ja suuri joukko työntekijöitä lomautettiin tai irtisanottiin.
Suomalaiset menettivät suurimman osan harrastusmahdollisuuksistaan, eikä edes rahapelejä voinut pelata entiseen tapaan. Kivijalkakasinot ja fyysiset pelikoneet suljettiin, ja Veikkauksen tappiorajoja alennettiin nopearytmisten pelien osalta tuntuvasti.
Miten tämä kaikki vaikutti kasinoalan yrityksiin? Tässä artikkelissa perehdymme siihen, miten nettikasinot ja kivijalkakasinot pärjäsivät koronapandemian aikana.
Nettikasinot kukoistivat korona-aikana
Pelko tartunnasta sai ihmiset välttelemään julkisilla paikoilla liikkumista. Useimmilla ei ollut edes syytä lähteä minnekään, kun työpaikat, kuntosalit, elokuvateatterit ja jopa kirjastot olivat kiinni. Harrastuspaikkojen sulkeminen pakotti ihmiset etsimään viihdettä netistä.
Tämä koitui nettikasinoiden onneksi, sillä ne saivat koronavuosina paljon uusia asiakkaita. Ihmiset huomasivat, että ulkomaisilla nettikasinoilla on enemmän pelejä kuin Veikkauksella, ja voittojakin tulee parempien palautusprosenttien ansiosta useammin.
Myös nettipelaamisen helppous yllätti ihmiset iloisesti. Etenkin pikakasinoiden maksutavat ja pelisivustojen mobiiliystävällisyys tekivät suomalaisiin suuren vaikutuksen.
Suuri osa nettikasinoiden uusista asiakkaista on jatkanut verkossa pelaamista koronarajoitusten poistumisen jälkeenkin. Tällä hetkellä parhaat nettikasinot 2024 tarjoavat entistä enemmän pelejä, bonuksia ja lukuisia erilaisia arvontoja sekä kampanjoita suomalaispelaajille.
Käyttivätkö suomalaiset rahapeleihin enemmän rahaa kuin ennen?
Koronapandemian alussa vaikutti siltä, että nettikasinot tulevat hyötymään tilanteesta merkittävästi.
Tutkijat arvelivat nettikasinoilla pelaamisen lisääntyvän muun muassa näistä syistä:
- Koronan aiheuttama ahdistus ja pelko saavat ihmiset etsimään lohtua rahapeleistä
- Kun muita harrastusmahdollisuuksia ei ole, yksinäisyys ja ikävystyminen lisäävät nettikasinoiden houkuttavuutta
- Lomautukset ja irtisanomiset aiheuttavat taloudellisia vaikeuksia, joihin etsitään helpotusta nettikasinoilta
- Kivijalkakasinoiden ja fyysisten pelikoneiden sulkeminen kannustaa kokeilemaan nettipelejä
Tutkimusten mukaan korona ei kuitenkaan saanut suomalaisia pelaamaan yli varojensa. Suomalaiset käyttivät korona-aikana rahapeleihin suunnilleen saman verran rahaa kuin ennenkin. Taloudellinen epävarmuus sai myös monet vähentämään uhkapelaamistaan tai lopettamaan sen kokonaan.
Mitä nettikasinoilla pelattiin korona-aikana eniten?
Koronapandemia vaikutti suuresti suomalaisten pelitapoihin. Aiemmin suosittu urheiluvedonlyönti loppui käytännössä kokonaan, koska urheilutapahtumia ei pandemian vuoksi voitu järjestää.
Perinteisen vedonlyönnin sijaan nettikasinoilla keskityttiin näihin peleihin:
- Kolikkopelit
- Pokeri
- Vedonlyönti e-urheilun ja virtuaaliurheilun tuloksista
- Lottopelit
Kolikkopelejä, pokeria ja lottoa pelattiin ennen pandemiaa kioskeilla, markettien auloissa ja Veikkauksen pelisaleissa.
Ne olivat siis suosittuja jo ennestään, mutta nyt niiden pelaaminen siirtyi netin pikana toimiville pelisivuille. E-urheilu ja virtuaaliurheilu sen sijaan ovat uusia tulokkaita suosikkipelien listalla, ja vedonlyöjät käyttivät niitä selvästi korvikkeina perinteisille urheilulajeille.
Kivijalkakasinot, pelisalit ja peliautomaatit suljettiin
Kaikki Veikkauksen fyysiset kasinot ja pelisalit olivat suljettuina 13.3.2020-15.7.2020 välisenä aikana. Myös hajasijoitetut peliautomaatit olivat kiinni. Ilmiö oli maailmanlaajuinen, sillä jopa Las Vegasin ja Macaon kasinot joutuivat sulkemaan ovensa.
Kivijalkakasinoiden aukioloaikoja ja asiakasmääriä rajoitettiin myöhemminkin ankarasti. Tällä oli Suomessa kohtalokkaat seuraukset, sillä joulukuussa 2021 avattu Casino Tampere joutui lopettamaan toimintansa vain kahden vuoden jälkeen.
Koronapandemian keskellä avattu Tampereen kasino ei missään vaiheessa saanut liiketoimintaansa kunnolla vauhtiin. Matkustusrajoitukset estivät ulkomaisten turistien saapumisen, eivätkä suomalaisetkaan halunneet ottaa riskiä tartunnan saamisesta. Niinpä asiakasmäärät jäivät vähäisiksi, eikä tilanne parantunut edes koronarajoitusten päätyttyä.
Veikkaus pohti koronavuosina tulevaisuuttaan
Veikkaukselle koronavuodet olivat vaikeaa aikaa, kun liiketoiminta jäi kokonaan nettikasinon varaan. Ahkerasta markkinoinnista huolimatta läheskään kaikki suomalaiset eivät siirtyneet Veikkauksen nettikasinolle, vaan suuri osa päätyi ulkomaisille pelisivustoille.
Tämä sai Veikkauksen johtajat pohtimaan yrityksen tulevaisuutta. Veikkauksen osuus suomalaisten rahapeleistä on laskenut alle puoleen, eivätkä yritykset pönkittää sen monopolia ole tuottaneet tulosta. Valtio ei saa senttiäkään ulkomaisten nettikasinoiden tuotoista, eikä ongelmapelaajia pystytä valvomaan tehokkaasti.
Monopolijärjestelmän ongelmista keskusteltiin koronavuosina vilkkaasti, ja syksyllä 2022 Veikkaus veti tilanteesta omat johtopäätöksensä. Toimitusjohtaja Olli Sarekoski ilmoitti, että Veikkaus on valmis luopumaan monopolistaan. Sarekoski uskoo, että lisenssijärjestelmään siirtyminen parantaisi Veikkauksen asemaa tuntuvasti.
Nykymallissa kilpailutilanne on epäreilu, koska Veikkaukselta odotetaan vastuullisempaa toimintaa kuin muilta. Koronavuosina tämä näkyi selkeästi, kun sisäministeriö määräsi Veikkauksen alentamaan nopearytmisten pelien tappiorajoja. Ulkomaisilla kasinoilla rajoitukset pysyivät entisellään, eikä tappiorajojen asettaminen ollut edes pakollista.
Yhteenveto
Koronapandemia oli kivijalkakasinoille kova koettelemus, sillä ne joutuivat olemaan pitkään suljettuina. Pahimman vaiheen jälkeenkin Veikkauksen kasinoiden ja pelisalien aukioloaikoja ja kävijämääriä rajoitettiin pitkään.
Tampereen kasinon avajaiset osuivat huonoon aikaan, sillä koronarajoitukset ja sairastumisen pelko pitivät asiakkaat poissa. Niinpä Casino Tampere jouduttiinkin sulkemaan vain kahden toimintavuoden jälkeen.
Nettikasinot sen sijaan kukoistivat koronavuosina. Fyysisten pelipaikkojen sulkeminen ja muiden harrastusmahdollisuuksien vähyys saivat ihmiset hakeutumaan nettikasinoille. Nettikasinoille avautui siis erinomainen tilaisuus hankkia uusia asiakkaita, joista suuri osa jäi sivustoille pysyvästi.
Nettikasinot olivat muutenkin poikkeuksellisen hyvässä asemassa, sillä korona ei vaikeuttanut niiden toimintaa millään tavalla. Urheiluvedonlyönti tosin hiipui, koska urheilukilpailuja ei järjestetty missään päin maailmaa. Vedonlyöjät siirtyivät kuitenkin mutkattomasti muiden pelien, kuten slottien, pokerin ja virtuaaliurheilun, pariin.