
Maltan lisenssin kasinot ovat olleet suomalaisille pelaajille suosiossa jo pitkään. MGA-lisenssi on tarkoittanut EU-tasoista turvallisuutta, verovapaita voittoja, laajaa pelivalikoimaa ja kansainvälistä kasinotarjontaa, johon kuuluu runsaasti suomenkielisiä, meille lokalisoituja sivustoja.
Suomen lisenssijärjestelmän myötä asetelma muuttuu kesällä 2027, mutta ei aivan sillä tavalla kuin on aavisteltu. Maltan lisenssi ei katoa suomalaisen pelaajan ulottuvilta, eikä Euroopan talousalueen rahapelivoittojen verovapaus ole poistumassa vain siksi, että Suomi avaa oman lisenssimarkkinansa. Suurempi muutos näkyy muualla: markkinoinnissa, bonuksissa, ehdoissa.
Mikä MGA-lisenssissä on edelleen olennaista?
MGA eli Malta Gaming Authority on Maltan rahapeliviranomainen. Sen myöntämä lisenssi kertoo, että kasino toimii Maltan sääntelyn piirissä ja sen taustalla olevaa operaattoria valvoo MGA. Pelaajan kannalta tämä on edelleen merkityksellistä, sillä lisenssi vaikuttaa olennaisesti peliympäristön turvallisuuteen ja reiluuteen.
MGA-lisenssin arvo liittyy ennen kaikkea jatkuvaan valvontaan, operaattorin tunnistettavuuteen, vastuullisen pelaamisen vaatimuksiin ja siihen, että lisenssitiedot voidaan tarkistaa virallisesta lähteestä. Kasinon ilmoittamia tietoja ei siis tarvitse uskoa pelkän markkinointitekstin perusteella, vaan lisenssin voimassaolon voi varmistaa Malta Gaming Authorityn omasta rekisteristä.
Jos haluat tutustua aiheeseen laajemmin, lue Maltan lisenssin kasinoista lisää täältä. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää, että MGA-lisenssi ja Suomen lisenssi asettavat lähitulevaisuudessa nettikasinotoiminnalle kumpikin omat, erilaiset ehtonsa.
Verotus: ETA-voittojen verovapaus säilyy
Se, että Suomi siirtyy nettirahapelaamisen lisenssijärjestelmään 1.7.2027 ei tarkoita, että kaikki muut kuin Suomen lisenssillä saadut voitot muuttuisivat veronalaisiksi. Tuloverolain muutoksen 15/2026 mukaan veronalaista tuloa ei ole voitto, joka on saatu toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa sen lainsäädännön mukaisesti pelattavaksi tarjotuista rahapeleistä. Tämä laki tulee voimaan täsmälleen samaan aikaan lisenssijärjestelmän kanssa.
Käytännössä tämä ETA-maiden sisällä asianmukaisesti järjestettyjen rahapelien verovapaus siis säilyy myös Suomen lisenssiajan alkaessa. Malta kuuluu Euroopan talousalueeseen, joten MGA kasinoilta saadut voitot kilahtavat plakkariin ilman veroseuraamuksia.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki ulkomaisilla lisensseillä toimivat kasinot olisivat meille verovapaita. Jos rahapelit on järjestetty ETA:n ulkopuolella, voitoista on ilmoitettava verottajalle ja maksettava tuloveroa Suomeen. Tämä koskee esimerkiksi Curacaon ja Anjouanin lisensoimia nettikasinoita.
Mikä sitten muuttuu Suomen lisenssijärjestelmässä?
Vaikka verotuksen perusasetelma ETA-voittojen osalta säilyy, Suomen lisenssijärjestelmä muuttaa rahapelimarkkinaa merkittävästi. Muutos koskee ennen kaikkea sitä, kuka saa toimia täysivaltaisesti ja markkinoida palvelujaan Suomessa sekä millaista pelaajansuojaa toimijoilta vaaditaan.
MGA-lisenssi kertoo, että kasino on Maltan valvonnassa. Suomen lisenssi taas kertoo, että kasino toimii Suomen viranomaisten valvonnassa ja meidän lainsäädäntömme mukaan. Tämä on olennainen ero.
Suomen lisenssillä toimiva kasino joutuu noudattamaan suomalaisia markkinointi-, vastuullisuus- ja bonusrajoja. Maltan lisenssillä toimiva kasino on ETA-alueella valvottu toimija, mutta se ei ole sama asia kuin Suomen toimilupa. Pelaajan kannattaa siis erottaa kaksi asiaa: voittojen verokohtelu ja se, saako kasino aktiivisesti toimia Suomen markkinalla.
Bonustarjonnassa ja -ehdoissa näkyy isoja eroja
Suuri käytännön ero tulee näkymään bonuksissa. Suomen lisenssijärjestelmässä bonustarjontaa rajataan selvästi tiukemmin kuin mihin monet pelaajat ovat tottuneet Maltan lisenssin kasinoilla.
Suomen lisenssillä toimivilla kasinoilla tervetulobonuksia ei saa tarjota. Myös ilmaisbonukset ja aggressiivinen pelaamiseen houkuttelu rajataan pois. Bonuspelirahan kierrätysvaatimus saa olla enintään viisinkertainen, ja bonusten tulee olla maltillisia. Pelaajaa ei myöskään saa palkita sen perusteella, että hän pelaa mahdollisimman paljon tai mahdollisimman usein.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomen lisenssin kasinoiden kampanjat voivat näyttää pelaajan silmissä hillityiltä. Tarjolla voi olla bonuksia, mutta niiden pitää olla rajattuja, kohtuullisia ja vastuullisen pelaamisen kanssa yhteensopivia.
Maltan lisenssin kasinoilla bonustarjonta todennäköisesti säilyy nykyisentyyppisenä. Pelaajalle voidaan tarjota tuhtejakin tervetulopaketteja, ilmaiskierroksia, reload-bonuksia, cashbackia, turnauksia, kanta-asiakasetuja ja VIP-ohjelmia. Valikoima voi näyttää laajemmalta ja houkuttelevammalta kuin Suomen lisenssin kasinoilla.
Laajempi bonusvalikoima ei automaattisesti tarkoita parempaa diiliä. Maltan kasinoilla bonusehdot voivat olla selvästi raskaammat kuin Suomen lisenssin kasinoilla. Kierrätysvaatimukset voivat olla korkeita, maksimipanos bonusrahalla pieni, tietyt pelit voivat olla rajattu pois ja kotiutuksille voidaan asettaa voittokatto. Suuri bonus voi näyttää hyvältä, mutta aidon hyödyn saaminen siitä vaikeaa.
Pelaajansuoja ja käyttökokemus eroavat toisistaan
Suomen lisenssin kasino voi tulevaisuudessa tuntua monesta pelaajasta selkeämmältä, mutta tylsemmältä. Markkinointi on maltillisempaa, bonukset rajatumpia ja sääntely tiukkaa. Pelaajansuoja, vastuullisen pelaamisen työkalut ja viranomaisvalvonta ovat osa samaa kotimaista järjestelmää.
Maltan lisenssin kasino voi puolestaan tuntua vapaammalta ja monipuolisemmalta. Pelejä, kampanjoita ja bonuksia voi olla enemmän, mutta pelaajan pitää itse olla tarkempi ehtojen kanssa. MGA-lisenssi tuo valvontaa, mutta se ei muuta sitä, että bonusten ja kampanjoiden yksityiskohdat voivat vaihdella rajusti kasinosta toiseen.
Vinkit: Tarkista ainakin nämä Maltan kasinoilla
Jos jatkossa aiot pelata maltalaisella nettikasinolla, on viisasta tarkistaa vähintäänkin nämä pelaajan kannalta olennaiset asiat:
- Mikä yhtiö kasinoa operoi?
- Onko lisenssi voimassa?
- Millaiset ovat kierrätysvaatimukset ja muut bonusehdot?
- Millaiset ovat kotiutusrajat ja -ajat?
- Tavoittaako asiakaspalvelun helposti?
Erityisesti bonuksia kannattaa lukea kriittisesti. Jos tarjous näyttää huomattavasti paremmalta kuin Suomen lisenssin kasinoilla, syy voi löytyä ehdoista. Iso prosentti tai pitkä ilmaiskierrospaketti ei kerro vielä mitään siitä, kuinka helposti bonus muuttuu kotiutettavaksi rahaksi.
Tulevaisuudessa markkinoilla voi olla myös kasinoita, joilla on sekä Maltan MGA-lisenssi että Suomen lisenssi. Tällaisessa tapauksessa kasino voi toimia kansainvälisesti Maltan luvalla, mutta palvelee suomalaisia Suomen lisenssin ehtojen mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että suomalaisille näkyvä tarjonta, markkinointi, bonukset ja vastuullisen pelaamisen työkalut määräytyvät Suomen sääntöjen mukaan.
Monet Maltalla toimivat operaattorit ovatkin hakeneet tai aikovat hakea Suomen lisenssiä, joten MGA ei välttämättä ole jatkossa Suomen lisenssin vaihtoehto, vaan se voi kulkea sen rinnalla osana saman yhtiön laajempaa toimintaa.